Asiat lähtivätkin rullaamaan oikein vauhdikkaasti heti sen jälkeen, kun sain tuon tarjouksen asunnosta. Kun tarjous tuli Perjantaina, sovin samantien näytön Tiistaiksi. Se olikin tosi hyvä, koska aavistukseni asunnon kunnosta kävivät toteen. Lähdin siis ensimmäisellä mahdollisella bussilla Tiistaiaamuna liikkeelle, eli tuo bussi lähti Vaasasta klo 9:00. Autoa piti sitten vaihtaa tuossa varttia vaille yksitoista Jalasjärvellä, jonka jälkeen köröttelin mietteisiini vaipuneena loppumatkan Ikalisiin. Matkalla, kuten jo monta päivää sitä ennen, fiilikset sahasivat laidasta laitaan... välillä en halunnut ollenkaan muuttaa ja välillä olin innoissani ajatuksesta. Siinä istuessani ja niitä näitä mietiskellessäni, huomasin yhtäkkiä taivaanrannalla pienen reunan punaisena hohtavasta auringosta, joka juuri oli kipuamassa ylöspäin. Kaivelin kameran äkkiä laukusta ja koetin saada kuvaa tuosta suuresta tulipallosta. Mutta voi voi... bussi meni sellasta vauhtia ja tie kiemurteli, että välillä aurinko oli bussin oikealla puolella (jossa minäkin istuin) ja välillä se olikin yhtäkkiä vasemmalla puolella... just kun olin saanut tarkennettua niin sijainti olikin muuttunut ja puiden latvat peitti auringon tms. Vihdoin sain edes jonkinlaisen kuvan auringon noususta ja tässä se on, otettuna siis liikkuvan bussin ikkunan läpi.

 Soitin bussista myös pojalleni, joka sattuikin olemaan kotosalla, koska on lomautettuna työstään tämän kuun loppuun. Hän lupasi myös tulla katsomaan asuntoa pikkupoikansa kanssa ja kun vielä sisareni ajeli Tampereelta paikalle napaten minut matkahuollolta kyytiin, meitä olikin hyvä joukko katsastamassa paikat uudessa mahdollisessa kodissani.

Heti alkuun totesimme, että asunnolla ei ollut ketään paikalla näyttämässä sitä meille. Soitin isännöitsijälle, joka ihmetteli mitä siellä asunnolla teen! Minä puolestani ihmettelin miksi hän ei ollut siellä asunnolla, vaikka sähköpostilla olimme sopineet tapaamisen juurikin sinne. No, lopulta hän karautti paikalle punaisella pienellä autolla ja päästiin asiaan. Taloyhtiön ulkorakennus, jossa sauna ja varastot sun muut ovat, oli tuhopoltettu muutama vuosi sitten ja paikalle oli rakennettu uusi pytinki, joka olikin parasta koko paikassa... asunto itsessään oli todella kurjassa kunnossa varsinkin keittiön ja komeroiden, sekä lattioiden osalta. Järkytyin suorastaan; kuin suoraan 70-luvun alusta (talo on rakennettu 1973) ja nuo mainitsemani kohdat olivatkin aivan alkuperäiset. Hirveeen näköstä ja LIKAISTA!

Pääsimme kuitenkin isännöitsijän kanssa sopimukseen siitä, että asunto remontoidaan ennenkuin muutan sinne ja niinpä sitten tein vuokrasopimuksen saman tien ja muuttopäiväksi merkittiin 1.3.2012. Oli oikein hyvä, että poikani oli mukana, koska isännöitsijä oli tuttu asiakas hänen työpaikallaan ja tilasikin saman tien keittiön siitä puusepänliikkeestä, jossa poikani on töissä. Kaikenlisäksi he saavat tehdä sellaisen keittiön kuin parhaaksi katsovat ja arvaatte varmaan, että minä pääsin vähän vaikuttamaan asioihin myös 

Eli nyt sitten tilanne on se, että minä täällä odottelen ja elelen vielä reilun kuukauden maalaten apinan raivolla ja he siellä remppaavat minun asuntoani. Vähän kyllä jännittää että millaisia ne naapurit siellä ovat. Nuo talothan eivät ole "parhaasta päästä" Ikaalista, vaan niillä on aina ollut vähän huono maine asukkaiden suhteen. Tappeluja, ilkivaltaa jne. Isännöitisjän mukaan siellä on nykyisin rauhallisempaa, eikä valituksia ole hänelle tullut. Mutta sen takaan, että jos tuo ei pidä paikkaansa, niin valituksia alkaa kyllä tulla minun taholta sitten... En siedä sitä, että muita häiritään tai paikkoja rikotaan ja kaikki maksavat. Sellaiset joutavat muuttamaan muualle, jotka eivät kunnioita toisten asukkaiden elämää ja oikeuksia.

Tässä vielä pari kuvaa asunnosta. Kuvissa se näyttää paremmalta, mitä se oikeasti on, eikä siinä pohjaratkaisussa mitään vikaa olekaan. Pidän esim noista isoista olohuoneen ikkunoista paljon, samoin isosta eteishallista. (Asunnon neliöihin nähden isosta)

Näkymä olohuoneesta ulko-ovelle päin...

Olohuoneen ikkunasta avautuu tällaista näkymää...

Olohuoneesta keittokomeroon. Tuo seinänpätkä vasemmalla puretaan pois, jotta tulee avarampaa ja valoisampaa keittiöön.

Toiseen suuntaan keittiötä...

Ja tässä vielä sitä hirveyttä vuodelta 1973... 

Sitten vielä kuva makuuhuoneesta...

...ja kylppäristä... 

Laitan sitten "jälkeen" kuvia, kun remontti on tehty. . Nyt alkaa täällä päässä kaikenlainen "virastoasioiden" hoito sitten tuohon muuttotouhuun liittyen. Nykyisen asunnon irtisanominen, muuttomiesten tilaaminen ja kaikki muu sälä... 

 Tänään aamulla sain vihdoin hartaasti odottamani puhelinsoiton sieltä isännöitsijätoimistosta. Tarjosivat nyt sitten mulle just sitä asuntoa, jota halusinkin . 

Tästä se nyt sitten pyörähti "iso pyörä" käyntiin ja alkaa aikamoinen rumba! Ensimmäisenä sovin asunnon näytöstä ja menen siis nyt ensi viikolla Tiistaina käymään siellä. Mikäli hyväksyn tuon asunnon, niin luultavimmin voin tehdä samantien vuokrasopimuksen, kun siellä olen. 

Seuraava homma onkin sitten laatia lista hoidettavista asioista tärkeysjärjestyksessä, jotta kaikki tulee hoidettua ajallaan ja ilman stressiä.

Olen jo hyvissä ajoin alkanut tekemään myös "inventaariota" täällä kotona ja poistamaan jälleen kerran turhaa kamaa. Laitoin Facebookiin albumin otsikolla: "Sandran muuttokirppis" ja sinne sitten lisäillyt kuvia myytävistä tavaroista hinta ym tietoineen sitä mukaa kun olen tsekannut noita kaappeja ja kuvannut tavarat. Myynytkin olen jo muutamalla kympillä ja eräästä piirongista on kaksi kiinnostunutta ollut... saa sitten nähdä, että meneekö se kaupaksi vai jääkö vielä minulle. Vaikka jäisikin, niin ei se haittaa. Keksin juuri, että voin maalata sen valkoiseksi ja laittaa makuuhuoneeseeni siellä uudessa kodissa sitten...

Olen kaikenkaikkiaan aika innoissani nyt, kun alkoi oikeasti tapahtua jotain, ettei kaikki ole vain suunnitelmina minun päässäni. Mutta samalla olen aika haikealla mielellä jättäessäni rakkaan Vaasani. Toivon, että pääsen usein vierailemaan täällä tämänkin jälkeen ja taiteiden yönä ainakin tulen joka kesä! 

Nyt menen vielä päivittämään nukkesivua, mutta palaan huomenna kertomaan lisää taas...

 ...tietoa asunnosta. Laitoin perjantaina sähköpostia sinne kiintestövälittäjälle ja kyselin vähän että miksi en ole saanut mitään vastausta asuntohakemukseeni. Siellä kun on kuitenkin niitä vapaita asuntoja. 

Ehkä olen vähän liian kärsimätön. Yritänkin nyt rauhoittaa mieleni ja ajatella että aina tapahtuu niinkuin tapahtuu, riippumatta siitä, hermoilenko vai enkö. On siis parasta olla hermoilematta.

Siksi olenkin alkanut taas leikkiä nukeilla pitkän (pari kuukautta) kestäneen tauon jälkeen, heh heh 

Eilen ompelin joululahjaksi saamalleni nukelle vaatteita ja pian alan tekemmään myös syntymäpäivälahjaksi saamallen i nukelle. Tuli nimittäin yllätyspaketti Haminasta samalta ystävältä. jolta sain joululahjaksi nuken. (mulla on tiistaina syntymäpäivä).

Olemme molemmat nukkeharrastajia ja lähetämme joskus toisillemme nukkeja, joista tiedämme toisen pitävän tai keräävän niitä. Minulla nyt ei ole kummostakaan kokoelmaa, mutta ystävälläni on varmaan satoja nukkeja jo...

No niin, kun ei tuosta muuttoasiasta kerran ole mitään uutta kerrottavaa, niin menen tästä sitten ompelemaan nukenvaatteita. Palaan asiaan heti kun on jotain uutta tai muuten mainittavaa.

 Nyt on sitten kaikki vuodenvaihteen molemmin puolin sijoittuvat "pyhät" ohitse ja voin todella alkaa odottaa vastausta asuntohakemukseeni. Samalla pieni jännityksen poikanen on kuin varkain hiipinyt mieleeni. Kuinkahan tässä käy.

Mitä jos ne ei annakaan mulle mitään asuntoa? 

Olen kyllä vahvasti luottavainen siihen, että kaikki asiat järjestyvät aikanaan. Muutenkin haluan kaiken menevän parhaimmalla mahdollisella tavalla, vaikka en itse joka hetki näkisikään sitä selkeästi, mikä on se paras mahdollinen tapa. 

Muuten olen ollut nyt paljon pirteämpi, kuin moneen viikkoon, ettensanoisi kuukauteen. Tuo kamala pimeä kaamosaika on taas jo vähän niinku selän takana ja mennään koko ajan kohti valoisampaa aikaa. On aika rasittavaa kärsiä tuosta pimeästä syksykaudesta ja alkutalvesta ihan fyysisinä oireina ja masennuksena. Mutta aina siitä kuitenkin olen selvinnyt ja sinnittellyt läpi.

Nyt täytyykin kerätä voimia, että jaksaa taas kerran viedä tämän muutoksen läpi ja aloittaa jälleen kerran "puhtaalta pöydältä". Näitä aloituksiahan minun elämässä on ollut useita.... ja kaikki ovat olleet tarpeellisia ja tukeneet kasvuani ihmisenä. 

Tämä vuosi on meille kaikille, koko ihmiskunnalle todella mielenkiintoista aikaa. Muutoksen aikaa kaikenkaikkiaan. Odotan todella suurella mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Olen myös siitä iloinen, että voin ehkä olla tukemassa omaa perhettäni läpi tämän ajan.

No nyt jään vaan odottelemaan postia ja toivomaan että mahdollisimman pian minulle tulisi asuntotarjous, että pääsisi konkreettisesti toimimaan.

 No niin, nyt on sitten asuntohakemus liitteineen suljettu kirjekuoreen ja liimattu kiinni. Ei kun viemään postiin ja sen jälkeen kaikki on "korkeimman kädessä".

Soittelin tuossa aamutuimaan sinne isännöitsijälle kysyäkseni siitä, että voitaisko se asunto pitää varattuna mulle maaliskuun eka päivään saakka. Ennenkuin ehdin asiaani toimittaa, tuo mies alkoi kyselemään minulta että mistä päin olen kotoisin ja että olenko niitä T......a joiden talo paloi aikoinaan? Sanoin että sukua kyllä niille, mutta en niitä . Tämän jälkeen hän kyseli olenko sen pitkän miehen veli ja totesin olevani ja tuostakos "isännöitsijä" alkoi muistelemaan menneitä, kun oli opiskellut veljeni kanssa samaan aikaan samassa koulussa. ehheheh..... mutta  varsinaiseen kysymykseeni hän vastasi vain, että jos asunto on vielä silloin vapaana... käski vain laittaa sen hakemuksen tulemaan. No, nyt sitten vain odotellaan ja katsotaan kuinka meikäläisen käy.

On kyllä helpottunut olo, että asia on edennyt siihen, että voin vain odottaa joko myöntävää tai kieltävää vastausta. Jos tulee kieltävä, niin toivon, että sieltä tulee kuitenkin jokin vaihtoehtoinen asuntoehdotus, jota voin sitten harkita ja näin asia kuitenkin etenisi.

Tää on jännää.... 

 Ensimmäinen arkipäivä joulun jälkeen. Nyt olen kertonut taas kahdelle "uudelle" ihmiselle muutostani. Molemmat ottivat sen positiivisesti, mutta toinen (yksi siskoistani) vielä positiiivisemmin. Toinen, jolle eilen kerroin puhelinkeskustelumme aikana aikeistani, on vanha ystäväni ja hänestä en ole aivan varma, että miten hän ajatteli tästä todellisuudessa. Olin vaistoavinani "rivien välistä", eli sanojen välistä, että pientä ihmetystä oli ilmassa... No, enhän minä tee omia ratkaisujani toisten ihmisten tunteiden ja tunnelmien perusteella vaan omieni. Vaikkakin nyt tässä tapauksessa suuresti on vaikuttanut myös niitten läheisten ihmisten tarpeet, joita minulla vielä tässä elämässä on. Heitä ei kovinkaan montaa ole, mutta nyt heistä useampi tarvitsee minua, eikä tämä ole vain minun luuloani, vaan he ovat ilmaisseet sen itsekin. 

Niin, tänään on siis ensimmäinen arkipäivä ja pitäisi vissiin alkaa laittamaan niitä asuntopapereita eteenpäin. Sitä verotodistusta nyt en ole löytänyt hartaasta hakemisestani huolimatta, joten ensimmäinen tehtävä on kai sitten tilata verotoimistosta uusi ja maksaa "pitkin hampain" se kymppi siitä sitten.... 

Pitäisi myös käydä kaupungissa ostamassa alennusmyynnistä jotkut joululahjat lapsenlapsille. Jätin sairauteni vuoksi koko jouluhössötyksen eli lahjojen hakemisen väliin ja ilmoitin että ostan pojille jotain vaatetta alennusmyynneistä joulun jälkeen ja nythän se sit ois eessä. Pojat tuodaan minulle hoitoon torstaina ja viipyvät ensviikon tiistaille asti, joten nyt pitäisi toimia sitten että olis lahjat ostettuna kun tulevat. Tällä kertaa olen päättänyt, että emme mene poikien kanssa kaupunkiin ollenkaan vaan pysymme täällä "metsässä" vaan ja ulkoilemme ja leikimme täällä sisällä. Kaupungilla on nimittäin varmasti semmonen ryysis nyt kun alet alkaa ja sit on vielä tuo uusi vuosikin kaikkine hamstraamisineen ja riehumisineen. Haluan pysyä erossa kaikesta stressistä ja tungoksesta, varsinkin pienten lasten kanssa. Järjestän meille tänne oikein rauhallisen ja leppoisan siirtymisen vanhasta vuodesta uuteen. Lapsillekin se on varmasti mukavaa, kun  ei tarvitse katsella "juhlivia" aikuisia.

No, mutta nyt siis toimeksi ja asuntopapereita järkkäämään. 

Ulkona on muuten vieläkin kamalan tuulista ja eilenhän oli hirvee myrskykin...

 Eilen illalla iski yhtäkkiä kaamee ajatus, että onko tää sittenkään oikea ratkaisu! Kuvat kulkivat silmieni edessä, kaikki Vaasan kivat paikat, joista tykkään ja nämä vuodet jotka olen täällä ollut ja ihmiset, joihin olen saanut tutustua. Mutta sitten ajattelin nykyhetkeä ja olosuhteitani ja palasin taas "päiväjärjestykseen". Tiedän kyllä jollain tasolla, että eteenpäin tässä mennään ja elämäni muuttuu päivä päivältä tarkoituksenmukaisemmaksi. Olen nyt saanut sen, mitä tulin täältä hakemaan ja nyt on aika palata kotiin auttamaan niitä, jotka minua tarvitsevat. Olenhan itsekin saanut apua silloin kun sitä olen tarvinnut. 

Asuntohakemuksen liitteet tuottavat nyt ongelmia. En nimittäin löydä veropäätöstä/verotodistusta mistään! Ehkä joudun tilaamaan sen verotoimistosta ja se maksaa ainakin 10 euroa ja se ottaa päähän, kun nyt tarvis olis säästää joka sentti sitä muuttoa varten. Tulee kuitenkin niin paljon kustannuksia siitäkin. Mutta ei kait se sit auta, se todistus on oltava siinä hakemuksen mukana tai sitä ei käsitellä. 

On nämäkin aatoksia jouluaattona. TV tuolla olohuoneessa pauhaa joululauluja mutta minusta ei tunnu kyllä yhtään joululta. Ei senpuoleen, en ole lainkaan "jouluihminen" muutenkaan. Mutta ehkä seuraavana jouluna siellä uudessa kodissani järjestän oikein "perhejoulun" pojan perheelle ja omille vanhemmilleni, mikäli ovat vielä silloin elossa.

Tai ehkä olisi parempi järjestää kevätjuhla sitten kun muutto on ohi ja kaikki järjestyksessä siellä.... 

 Heti kun olin tehnyt päätöksen muuttamisesta, aloin katselemaan netissä asuntotarjontaa tulevalla kotipaikallani. No, onhan niitä siellä ja suurimmaksi osaksi tiedän nuo talotkin entuudestaan, vaikka pitkään olen sieltä jo pois ollutkin. Enin osa vapaista vuokra-asunnoista on kyllä minulle liian kalliita, isoja kun ovat. En sano että ne olisivat minulle liian isoja, koska kyllähän se olisi hienoa, jos olisi kunnolla tilaa. Mutta kun sitä ollaan tämmönen köyhyysrajan alapuolella elelevä sinkku, niin ei sitä vaan kertakaikkiaan pysty kovinkaan montaa neliötä makselemaan näillä hinnoilla, mitä asunnot suomessa tänä päivänä maksavat. No, löytyihän sieltä "listoilta" pari kolme minunkin kukkarolleni just ja just sopivaa kotia, joten soitin sinne välittäjälle ja kyselin vielä vähän lisätietoja ja pyysin lähettämään asuntohakemuksen ja listan vapaista asunnoista.

Nyt minulla on siis tuossa pöydällä asuntohakemus tulostettuna ja se asuntokin, jonka haluan, valittuna (toinen asia on sitten, että antavatko minulle juuri sen asunnon). Siis, ei kun täyttämään hakemusta ja kopioimaan vaadittavia liitteitä ja sitten vain hakemus postiin ja rukous korkeammalle taholle, että saisin sen "kämpän" jonka haluan.

Olen tässä jo elellyt mielessäni tuossa asunnossa ja se onkin aika helppoa, koska olen asunut vastaavanlaisessa asunnossa jo lähes 40 vuotta sitten. Eli niin hassua kuin tämä onkin, niin järjestyksessä toinen kotimme perheenä (mieheni, poikani -tuolloin 2v ja minä) sijaitsi juuri noissa rivitaloissa, ollen juuri samanlainen kaksio, jota nyt haen asunnokseni. Silloin, vuonna 1974, nuo talot olivat vain vuoden vanhoja, eli niin uusia, ettei pihatkaan olleet vielä muotoutuneet oikein miksikään, vaan niissä oli vasta vihreä paljas nurmikenttä, ei muuta. Siihen aikaan ei valmistuvien talojen pihoja ainakaan vuokrakohteissa valmisteltu muuten kuin tasaamalla ja laittamalla nurmikko. Asukkaat sitten itse istuttivat pihoilleen mitä halusivat. Asuimme tuossa pikku kaksiossa vain n vuoden verran silloin ja muutimme sitten samoissa taloissa olevaan 3h ja keittiön asuntoon. 

Mutta se nyt niistä entisistä ajoista. On todella mielenkiintoista nähdä, millaisiksi nuo talot ja asunnot ovat muotoutuneet vuosikymmenten kuluessa. Pohjaratkaisuthan ovat tietenkin aivan samat, mutta ympäristö on varmasti muuttunut ja remontteja tehty. Ainakin taskatot on muutettu harjakatoiksi ja pienet kuistit on rakennettu jokaisen ulko-oven eteen, sen olen nähnyt vierailuillani kaupungissa poikani perheessä. Talothan ovat melko lähellä poikani nykyistä asuntoa.

Niin, olen siis "sieluni silmin" katsellut tulevaa kotiani ja nähnytkin sen olohuoneen jo suunnilleen valmiina . Ain kun alan ajatella sitä niin sama näky nousee silmiini, vaikken ole erityisemmin tehnyt suunnitelmia mistään hankinnoista yms. Näen kuitenkin itseni siellä hyvin vaaleassa ja ilmavassa huoneessa... on kesä ja valkoiset verhot liikkuvat kevyesti avoimesta terassin ovesta tulevassa tuulen vireessä... aurinko paistaa isoista  70-luvun ikkunoista ja siellä huoneen perällä, lähellä keittokomeron oviaukkoa, on iso, ainakin 8 hengen ruokapöytä, sellainen vaaleaksi kuultomaalattu isoista lankuista tehty ja sen  ympärillä joko penkit tai kivat tuolit...  No, voi olla, ettei ihan heti toteudu tuokaan visio, koska mulla on ihan hyvät tuolit ja pöytä, jotka tyylinsä puolesta sopivat kyllä siihenkin asuntoon. Eikä muutenkaan pitäisi mennä asioiden edelle, koska en ole vielä saanut sitä asuntoa. Mutta uskon siihen, että sitä saa mitä tilaa ja että universumi antaa sen mitä pyydän tai ellen saa sitä, niin saan jotain vielä parempaa -joten ei huolta. 

Nyt pitää alkaa täyttämään hakemusta. Palataan taas 

 OLEN PÄÄTTÄNYT PALATA KOTIIN.  Tai ainakin kotikaupunkiini ja luoda sinne uuden kodin. Kodin, joka viimein olisi sellainen, jossa ei tarvitse tehdä kompromisseja koko ajan. Haluan elämän, joka vastaa sieluni tarpeita ja haluan olla enemmän avuksi läheisilleni jotka tarvitsevat minua. (tai joiden luulen tarvitsevan... eihän "sota yhtä miestä kaipaa"... mutta...)

Päätös muuttamisesta syntyi kuin varkain. Ensin  ajatus lähteä täältä "metsästä" kaupungin keskustaan alkoi itää mielessä noina päivinä, kun kävelin kylmässä tuulessa ja sateessa kahtena päivänä viikossa opistotalolle ja takaisin (yhteensä n 9 km) Välillä kuitenkin muistot edellisistä muutoista -ja niitä on monia- saivat luopumaan moisista suunnitelmista. Huomasin kuitenkin aika ajoin palaavani näihin mietteisiin. Kunnes eräänä päivänä huomasin selailevani kotikaupunkini Vaasan asuntotarjontaa, eli keskusta-asuntoja. No, sen tiesin jo entuudestaan, että vaikeeta tulisi olemaan, mikäli tosissani haluaisin takaisin keskustaan asumaan. Olen takunnut tämän kaupungin asuntotoimen kanssa niin paljon, että en mielelläni lähde heidän kanssaan asioimaan enää, ellei ole aivan pakko ja pakkohan minun ei ole muuttaa minnekään.  Enkä missään muuten ole saanut milloinkaan niin huonoa asiakaspalvelua, kuin Pikipruukilla. Ellei sitten ehkä menneinä vuosina Kelassa .

Mutta tuosta pienoisesta muuttoajatuksesta on vain lähtenyt sikiämään mahtava projekti. Välillä etsin jo mummonmökkiä mistä päin suomea tahansa! Alitajuisesti tiesin, että vuodet tässä kaupungissa ovat pian täynnä. Vaikka miten olisin tullut jäädäkseni, niin "kohtalo" on päättänyt toisin. Tai sitten sisäinen johtajani :).

Sitten tulikin se päivä, jolloin poikani heitti minulle ajatuksen: "miksi et muuttaisi takaisin Ikaalisiin"? Aluksi ajattelin, että ei ikinä, mutta sitten aloin listaamaan plussia ja miinuksia sen suhteen ja totesin että siinä olisi niin paljon plussaa, että sitä kannattaa harkita. 

Nyt olen siis tilanteessa, jossa päätös muuttamisesta takaisin Ikaalisiin on tehty ja asiasta on kerrottu neljälle eri taholle. Ensimmäisenä tietenkin pojalleni joka kertoi perheelleen ja kaikki olivat iloisia ja kannustavia ja tukevat minua tässä. Toiseksi kerroin ystävälleni Anelmalle, joka poikkesi tuomaan joulumieltä minulle ison ruokakassillisen kanssa. Hän on tosi ihana ihminen joka on muistanut minua joka joulu herkkukassilla . Hänkin innostui ajatuksesta ja lupasi tulla vierailemaan siellä luonani.  Sitten kerroin osuuskuntamme puheenjohtajalle, joka soitti mulle eilen illalla puhuakseen osuuskunnan asioista, jolloin katsoin viisaammaksi kertoa hänelle suunnitelmistani.

Tänä aamuna miniänikin soitti minulle ja tuntui olevan todella iloinen muuttamis suunnitelmistani. Saisihan hän paljon apua lastenhoitoon minulta sitten ... 

Ja se neljäs taho, jolle kerroin tänään, oli äitini, joka soitti ja kýseli kuulumisia ja sitä, että tulenko jouluksi sinnepäin.

Päätin nyt alkaa tämän uuden blogin ja kirjoittaa ulos tämän koko projektin ja sen sujumisen ja tunnelmat.